Peruskoulun viimeinen lukukausi on nyt laitettu käyntiin.On outoa ajatella, että kohta meidän pitää hyvästellä vanha ja turvallinen. Edessä on hyppy tuntemattomaan ja jos rehellisiä ollaan se pelottaa ihan he***tisti. Nämä yhdeksän vuotta peruskoulu on ollut meille turvasatama. Ei tarvinnut huolehtia mistään. Riitti, kun ilmestyi ajoissa kouluun ja toi kirjat mukanaan. Kaikki muu oli valmiiksi suunniteltu taitavien opettajien toimesta. Tästä eteenpäin vastuu vain kerääntyy päällemme, kuin nuoskalumi oksien päälle. Meidät sysätään pian aikuisten maailmaan. Nyt on kuitenkin aika katsoa taakseen ja miettiä mitä sitä on tullut tehtyä. Jokainen on kasvanut yläasteen aikana henkisesti ja löytänyt uusia puolia itsestään. Joku on muuttunut hylkiöstä luokan kingiksi. Joku on löytäny hiken itsestään. Jokainen on viisastunut ja kypsynyt. Joku tiesi ennen yläasteelle tuloa mikä aikoo olla isona, joku luuli tietävänsä, joku ei tiedä vieläkään. Joku on vaihtanut mielipidettään useasti kolmen vuoden aikana (kröhöm).
Jokaiselta löytyy muistoja joita haluaa vaalia. Jokaisella on ollut hetkiä jotka haluaa unohtaa. Joku menee kouluun ystävien vuoksi joku toinen haluaa lukea lempiainettaan.
Itse olen muuttunut koulunvihaajasta hikeksi. Jos jotakuta loukkaa hikke-sanan käyttö, ei voi mitään. Olen tottunut käyttämään sitä sanaa ja käytän sitä positiivisessa ja negatiivisessa mielessä. Takaisin aiheeseen. Jos minun pitäisi kuvailla itseäni seiskalla sanoisin häirikkö. Silloin en osannut keskittyä, melusin ja kirosin. En välittäny koulusta hevonp*****. Olin opettajille piikki lihassa. Voi pojat kuinka paljon hyviä muistoja mulla onkaan seiskalta. No kasille päätin tsempata. Yritin nostaa numeroita ja käyttäytyä paremmin. Se onnistukin ja rupesin jopa tuleen toimeen opettajien kanssa. Jos seiskalta on hyviä muistoja niin kasilta on vielä parempia. Kasilta lähdettiin innolla ja stipendi kainalossa kohti ysiä.
Ysi on tähän mennessä ollut ihan huikeeta aikaa. Mä olen yrittänyt tehdä jokaisesta päivästä ikimuistoisen. Tuntuu siltä, että vasta nyt mä olen kasvanut ja kypsynyt täyteen mittaani. Tuntuu epäreilulta, että juuri nyt mun täytyy lähteä pois. Mä uskon, että mä tulen aina muistamaan tän syksyn ja kevään. Ylä- ja alamäkiä on ollut runsaasti eikä kyyneleiltä oo vältytty. Koulu ei enään oo hanurista ja sinne meneminen on ilo.
Kaiken kaikkiaan yläaste on tähän mennessä ollut matka. Mä haluan vilpittömästi kiittää entistä luokanvalvojaani, sitä nimeltä mainitsematonta matikanopee joka on ollut tuki epätoivon hetkillä, sekä mun kemia/fysiikanopee joka on ollut mahtava ja jaksanut mua. Kiitos teille !
PS. Toivoisin et tekin tytöt kävisitte vähän läpi tuntemuksianne koulun loppumisesta ja näistä kolmesta vuodesta.
♥ Heta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti