Mitä käy, kun täydellisyyden tavoittelusta tulee elämä ? Ihminen painostaa itseään kovempiin suorituksiin. Alkaa järjetön stressaaminen. Pienet epäonnistumiset paisuvat pään sisällä valtaviin mittasuhteisiin. Ihminen vetää itsensä murtumispisteeseen ja elämä alkaa maistua puurolta. Suorittaja kyllästyy itsekkin suorittamiseen, mutta jatkaa, koska kesken lopettaminen on luovuttamista ja täydellinen ihminen ei luovuta.
Mistä täydellisyyden tavoittelu sitten lähtee ? Syynä voi olla ulkopuolinen painostus. Vanhemmat kehuvat sisarusta, joka saa kokeista kiitettäviä, kun itse raapii juuri ja juuri kasaan pisteet jotka riittävät seiskaan. Koulussa aikuiset rehtoria myöten ihmettelevät huonoa koulumenestystäsi. Alat yrittää ja huomaat onnistuvasi. Et saa kymppejä, mutta kasit ja ysit irtoavat helposti. Seuraavaksi siirryt tavoittelemaan parempia numeroita. Ajat itsesi tilanteeseen, jossa enään kiitettävät eivät riitä. Addiktoidut kymppeihin. Jos et saa niitä uskot olevasi huono ja saamaton ihminen. Olet mielestäsi täysin epäonnistunut elämässä.
Suorittaminen hiipii salakavalasti selän takaa ja yllättää ihmisen. Voi olla, että yhtenä vuotena pidit valtavasti jostain aineesta: Sait hyviä numeroita yhdestä tai kahdesta aineesta. Koit onnistumisen tunteita, jotka ajoivat sinua yrittämään enemmän muuallakin. Ensimmäisinä nousivat ehkä numerot jotka olivat läheisessä yhteydessä lempiaineisiisi. Sitten päätit yrittää nostaa muitakin numeroita. Lopulta huomaat olevasi tilanteessa jossa yrität hallita kaikkea ja olla täydellinen kaikessa. Enään eivät riitä lempiaineet. On pakko saada kymppi myös biologiasta vaikka haluaa olla insinööri.
Jossain vaiheessa ihminen kuitenkin lopettaa suorittamisen. Joko burn-outin ja muutaman hermoromahduksen tai oman heräämisen kautta. Ja se on hyvä se.
Aika syvällistä eiks jeah ;) lupaan et ens kerralla höpöttelen jotain ihan sielutonta hömppää, niin tulee vähän vaihtelua
♥ Heta
PS. Ei tämä teksti ei varsinaisesti kerro minusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti